Päivällä luimme Christine Jünglingin kirjoittaman ja Susanne Szesnyn kuvittaman kirjan Pieni Kotka, kertomus oikeasta rohkeudesta. Tarina oli hieno ja opettavainen ja kuvitus kaunis sekä äidin että poikasen mielestä. Poikanen totesikin kuvista, että kuinka joku voi osata piirtää NOIN hienosti. Niimpä. Hyvä kun osaa, niin saamme nauttia tarinoiden lisäksi hienoista kuvituksista. Kirja kertoo kahdesta intiaanipojasta Pienestä Kotkasta ja Nopeasta Ponista, jotka haluaisivat olla ystäviä myös Vahvan Puhvelin ja tämän ystävien kanssa. Vahva Puhveli järjestää kahdelle intiaanilapselle rohkeuskokeen ja jos he sen selvittäisivät, he voisivat olla kaikki ystäviä. Kaksi koetta Pieni Kotka ja Rohkea Poni selvittävät vaikeuksitta. Kolmanteen tehtävään Pieni Kotka käy kysymässä neuvoa heimon poppamieheltä, joka ei tuollaisesta rohkeuskokeesta pidä ollenkaan vaan antaa intiaanilapselle neuvon kuunnella omaa sydäntään ja sanoo, että todellista rohkeutta on uskaltaa olla tekemättä jotain, minkä arvelee ennalta olevan liian vaarallista. Pieni Kotka ottaa neuvosta vaarin ja asiat järjestyvät. Tämän saman neuvon annoin myös pojalleni. Jos joku käskee sinun tehdä jotain, mitä et uskalla tai halua tehdä, niin todellista rohkeutta on olla tekemättä. Kuunnella omaa sydäntään, niin kuin Pieni Kotka. Tällaisia kirjoja oikeasti rakastan. Hienoja tarinoita, joihin opetus on ujutettu kuin vaivihkaa, tuputtamatta.
Illalla ennen unen tuloa ehdimme juuri ja juuri lukea Hannu Mäkelän kirjan Tonttu, joka pelkäsi joulua, loppuun. Hienostihan kirja lopulta päättyi. Rakkautta, iloa ja rauhaa ja kaikilla hyvä tahto - saunatontullakin!
Kamera on vihdoin saatu korjaajalta, joten tässä päivän lukemiset myös kuvina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti