Ainakin minulle, ja luultavasti myös pojalleni, kuvitus on
yhtä tärkeä, osin ehkä jopa tärkeämpi osa kuvakirjojen lukunautintoa kuin itse
tarina. Yksi viime aikojen ihania kirjatuttavuuksia ovat olleet niin tekstin
kuin kuvituksenkin puolesta Tapani Baggen
Tahvo ja Bella –kirjat, joita on tähän mennessä ilmestynyt kolme: Tahvo ja Bella
pyörremyrskyssä, Tahvo ja Bella hernerokkasumussa ja Tahvo ja Bella lumipyryssä
.Ihanan ja erityisesti tarinoihin istuvan
kuvituksen on näihin kirjoihin tehnyt Salla Savolainen. Nämä kaikki on meillä luettu jo moneen kertaan ja lisää
odotellaan. Heti kun ehdin, niin aion ottaa omalle lukulistalle myös Baggen
dekkarit. Saa nähdä soljuuko niiden teksti ja tarina yhtä mukaansatempaavasti
kuin lasten kuvakirjojen – kun ei ole tukena sitä vetävää kuvitusta.
Ikuisia kestosuosikkeja meidän
perheessä ovat myös Viirut ja Pesoset
sekä Mimmi Lehmän seikkailut, mutta
eipä niitäkään osaisi oikein edes ajatella ilman Sven Nordqvistin kuvitusta. Toisaalta on ihanaa antaa uusien
kuvittajien näyttää osaamistaan. Eipä sitä muuten voi edes sanoa, toimiiko
toisenlainen kuvitus jossain kirjassa vai ei. Kun Lauren Childin kuvittama Peppi Pitkätossu ilmestyi vuonna 2007, halusin lukea sen ehdottomasti heti. Ja
ihastuinkin kuvitukseen kyllä valtavasti. Mutta ei kirja oikeastaan Peppi
Pitkätossulta tuntunut. Ihan hienolta kyllä, mutta ei Peppi Pitkätossulta. Ei.
Kuvitus on balanssissa mielestäni
myös Birgitta Stenbergin Perttu-kirjoissa,
joiden kuvittaja on Mati Lepp. Vaikea
edes sanoa, millaista hyvä kuvitus on, mutta Perttua on mielestäni hyvin vaikea
kuvitella erinäköiseksi kuin miksi Lepp on sen luonut. Ja onhan näitä. Hienoja
kuvituksia vaikka kuinka paljon ja hyvin eri tyylisiä. Yhteen sopii herkempi
viiva kun taas toinen tarina tarvitsee ärhäkämpää otetta. Luulen, että poikani
on paljon ”suvaitsevampi” kuvituksen suhteen kuin minä ja hänelle kelpaavat
useimmat sellaisetkin kirjat, jotka eivät itseäni niin innostaisi. Toki ne
sitten luetaan – ainakin kerran.
Ilman Mauri Kunnasta en voi puhua kotimaisista lastenkirjoista tai
ainakaan niiden kuvituksesta. Koska ainakin meidän perheessä äiti on se, joka
ensimmäisenä kyllästyy saman kirjan lukemiseen ilta toisensa jälkeen, on
kuvitus usein se, jonka voimin kirjaa jaksaa tahkota useammankin kerran
peräjälkeen. Ja Mauri Kunnaksella kuvitus on siksi juuri niin hieno, että siitä
löytää joka kerta jotain uutta. Kun Herra Hakkaraiset on löydetty, on sivuilla
vielä mielin määrin hiiriä, lintuja ja pimeässä loistavia silmiä, jotka huomaa
vasta lukukerran x jälkeen. Vaikka paljon lainaammekin kirjoja kirjastosta,
niin Kunnaksia meille on myös ostettu omaksi, koska ne kestävät niin hyvin
aikaa. Paitsi että niitä olemme lukeneet lapsina jo minä ja mieheni, niin
veikkaanpa, että ne uppoavat ihan hyvin vielä lastemme lapsillekin.