31.10.2013

Kuvitus tukee tarinaa


Ainakin minulle, ja luultavasti myös pojalleni, kuvitus on yhtä tärkeä, osin ehkä jopa tärkeämpi osa kuvakirjojen lukunautintoa kuin itse tarina. Yksi viime aikojen ihania kirjatuttavuuksia ovat olleet niin tekstin kuin kuvituksenkin puolesta Tapani Baggen Tahvo ja Bella –kirjat, joita on tähän mennessä ilmestynyt kolme: Tahvo ja Bella pyörremyrskyssä, Tahvo ja Bella hernerokkasumussa ja Tahvo ja Bella lumipyryssä .Ihanan ja erityisesti tarinoihin istuvan kuvituksen on näihin kirjoihin tehnyt Salla Savolainen. Nämä kaikki on meillä luettu jo moneen kertaan ja lisää odotellaan. Heti kun ehdin, niin aion ottaa omalle lukulistalle myös Baggen dekkarit. Saa nähdä soljuuko niiden teksti ja tarina yhtä mukaansatempaavasti kuin lasten kuvakirjojen – kun ei ole tukena sitä vetävää kuvitusta.

Ikuisia kestosuosikkeja meidän perheessä ovat myös Viirut ja Pesoset sekä Mimmi Lehmän seikkailut, mutta eipä niitäkään osaisi oikein edes ajatella ilman Sven Nordqvistin kuvitusta. Toisaalta on ihanaa antaa uusien kuvittajien näyttää osaamistaan. Eipä sitä muuten voi edes sanoa, toimiiko toisenlainen kuvitus jossain kirjassa vai ei. Kun Lauren Childin kuvittama Peppi Pitkätossu ilmestyi vuonna 2007, halusin lukea sen ehdottomasti heti. Ja ihastuinkin kuvitukseen kyllä valtavasti. Mutta ei kirja oikeastaan Peppi Pitkätossulta tuntunut. Ihan hienolta kyllä, mutta ei Peppi Pitkätossulta. Ei.

Kuvitus on balanssissa mielestäni myös Birgitta Stenbergin Perttu-kirjoissa, joiden kuvittaja on Mati Lepp. Vaikea edes sanoa, millaista hyvä kuvitus on, mutta Perttua on mielestäni hyvin vaikea kuvitella erinäköiseksi kuin miksi Lepp on sen luonut. Ja onhan näitä. Hienoja kuvituksia vaikka kuinka paljon ja hyvin eri tyylisiä. Yhteen sopii herkempi viiva kun taas toinen tarina tarvitsee ärhäkämpää otetta. Luulen, että poikani on paljon ”suvaitsevampi” kuvituksen suhteen kuin minä ja hänelle kelpaavat useimmat sellaisetkin kirjat, jotka eivät itseäni niin innostaisi. Toki ne sitten luetaan – ainakin kerran.

Ilman Mauri Kunnasta en voi puhua kotimaisista lastenkirjoista tai ainakaan niiden kuvituksesta. Koska ainakin meidän perheessä äiti on se, joka ensimmäisenä kyllästyy saman kirjan lukemiseen ilta toisensa jälkeen, on kuvitus usein se, jonka voimin kirjaa jaksaa tahkota useammankin kerran peräjälkeen. Ja Mauri Kunnaksella kuvitus on siksi juuri niin hieno, että siitä löytää joka kerta jotain uutta. Kun Herra Hakkaraiset on löydetty, on sivuilla vielä mielin määrin hiiriä, lintuja ja pimeässä loistavia silmiä, jotka huomaa vasta lukukerran x jälkeen. Vaikka paljon lainaammekin kirjoja kirjastosta, niin Kunnaksia meille on myös ostettu omaksi, koska ne kestävät niin hyvin aikaa. Paitsi että niitä olemme lukeneet lapsina jo minä ja mieheni, niin veikkaanpa, että ne uppoavat ihan hyvin vielä lastemme lapsillekin.

 

27.10.2013

Kuolema


Tänä syksynä poikaamme on oikeastaan ensimmäistä kertaa mietityttänyt kuolema. Paitsi että lähipiirissämme on kuollut parikin ihmistä, myös siskoni jo iäkäs koira kuoli.

Minulle on paljon luontevampaa käsitellä kuolemaa ja muita lapselle vaikeita asioita kirjojen kautta. Onneksi kirjastosta on löytynyt monia hyviä kirjoja myös tähän tarkoitukseen. Yksi kauneimmista nyt löytämistämme on Britta Teckentrupin sekä kirjoittama että kuvittama Muistojen puu, joka kertoo vanhasta ketusta, joka kuolee ja jota muut eläimet alkavat muistella. Näistä muistoista kasvaa puu paikkaan, jossa kettu kuoli. Sinä iltana kun luimme tämän kirjan ensimmäistä kertaa, halusi poikani lukea kirjan saman tien uudelleen, niin kovasti hän siitä piti. Kirja kertoo kuolemasta kauniisti ja korostaa sitä, että on tärkeää muistella kuolleita läheisiä. Kun siskoni koira kuoli, olisi poikani halunnut nähdä koiran kuolleena, jolloin sanoin, että eikö olisi mukavampaa muistella koiraa iloisena metsällä ja niitä kivoja hetkiä kun koira vielä oli hyvässä kunnossa, eikä sairauden väsyttämä. Muistojen puu tuki tätä samaa näkökulmaa hienosti.

Kettu oli elänyt pitkän ja onnellisen elämän, mutta nyt se oli väsynyt. Se katsoi rakasta metsäänsä viimeisen kerran, sulki silmänsä ja vajosi ikuiseen uneen.” (Teckentrup: Muistojen puu)

Sen sijaan petyin Tove Appelgrenin kirjaan Vesta-Linnea mieli mustana. Lainasin kirjan kirjastosta Salla Savolaisen kuvituksen takia. En itse asiassa edes tiennyt sen sivuavan kuolemaa, koska kirjastossa selasin sitä vain pintapuolisesti. Jotenkin äitinä tuli surullinen olo siitä, että lapsi ajattelisi omia hautajaisiaan, silloin kun tulee kinaa toisten lasten ja omien sisarusten kanssa. Luin kirjan sitkeästi loppuun ja olin itse asiassa tyytyväinen, että poikani touhusi vähän omiaan samaan aikaan ja kuunteli vain puolella korvalla. Vaikka kirjassa onkin onnellinen loppu, jäi siitä mieleeni surullinen olo pitkäksi aikaa. Toisaalta, voi olla, että jonain muuna ajankohtana kirja olisi toiminut paremmin, mutta nyt kun kuolema oli niin lähellä, se ei tuonutkaan lohdutusta vaan ainoastaan pahan olon. Pitää tutustua pikapuoliin myös muihin Vesta-Linnea –kirjoihin. Appelgrenin kieli ja kirjoitustyyli on niin soljuvaa, että luulen, että muista hänen kirjoistaan saamme iloa ja ajattelemisen aihetta paljonkin.

Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen siitä, että lähes aiheeseen kuin aiheeseen löytyy hyvää ja kulloistakin elämänvaihetta tukevaa lastenkirjallisuutta. Ja näyttää jopa siltä, että kirjailijoiden innostus käsitellä vaikeita aiheita lastenkirjoissa, on vain lisääntynyt viime vuosina. Toivottavasti saan tartutettua edes pienen palan kirjainnostusta myös lapsiini siinä mielessä, että he aikuisenakin tarttuisivat kirjoihin, joita juuri siinä elämänvaiheessaan tarvitsevat ja jotka tuovat heille iloa, turvaa, lohtua… mitä ikinä sitten tarvitsevatkin.
 

23.10.2013

Iltasatu


Iltasatukirjan valinnasta päättää useimmiten lapsi itse, mutta usein ainakin äiti ehdottaa jotain. Äidin kriteerinä on myös se, että kirjassa on jokin tarina. Tällä saan kätevästi blokattua pois kaikki itseäni puuduttavat traktorin tai mopojen ominaisuuksia käsittelevät kirjat. Toki niitä luetaan muulloin, mutta nukutustarkoitukseen tarinakirja on mielestäni kätevämpi.
Olemme ottaneet tavaksi lukea sadun jälkeen pienen pätkän lasten raamattua. Tämän tavan aloitti isä, kun poikamme sai viisivuotislahjaksi raamatun kotiseurakunnaltamme. Olimme koko perhe kesällä pitkään lomalla, koska perheeseemme syntyi vauva ja usein päivät olivat toimintaa täynnä ja poikanen hyvin väsynyt iltaisin. Usein hän viimeistään tähän raamattupätkään nukahtikin ja isi tuli voitonriemuisena lapsen huoneesta olohuoneeseen – onnistuin!!


Bloggaamisesta

Olen jo pitkään miettinyt bloggaamisen aloittamista. Blogeja olen lukenut kauan monista eri aiheista, puutarhoista, kirjoista, sisustuksesta, lapsiperhearjesta, kuntoilusta, liikunnasta jne. Joku aika sitten kirjoitin myös graduni blogeista ja tämä sai kiinnostukseni heräämään entistä enemmän. Samalla myös kynnys nousi korkeammalle. Tutustuinhan gradua tehdessäni niin mielettömän hienoihin blogeihin ja aktiivisiin bloggaajiin. Luettuani Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjan Rivien välissä, päätin kuitenkin tarttua tuumasta toimeen. Eipä se mitään ota jos ei annakkaan. Paitsi ehkä vähän aikaa ja kekseliäisyyttä. Näin äitiyslomalla ollessa, luulen, että bloggaaminen tuo kuitenkin mukavaa vaihtelua arkihommiin ja pitää tavallaan yllä myös ammattitaitoani.

Bloggaaminen on kyllä tosiaankin pyörinyt mielessäni jos jonkinlaisissa asiayhteyksissä, vai tuleeko kenellekään muulle mieleen myös bloggaaminen Haloo Helsingin biisistä Maailma on tehty meitä varten ?

”Maailma on minun, maailma on sinun, Maailma on tehty meitä varten
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää…”
 

Niinpä. Jäljen. Vaikka niitä jälkiähän nyt jää kaiken aikaa ja kaikkialle, mutta voihan vielä yhden lisää jättää omaan blogiinsakin...