28.12.2013

Paul Theroux – Joulukortti

Kirjaston joulukirjanäyttelystä käsiini osui Paul Therouxin kirja Joulukortti. En tuntenut kirjaa saati kirjailijaakaan etukäteen, mutta toden totta aion etsiä käsiini myös muuta Therouxin tuotantoa. Ei olekaan taas vähään aikaan käynyt niin, että kirjan ei millään haluaisi loppuvan vaan viimeisiä sivuja viivyttelee ja viivyttelee. Vaikka mieli tekisi lukea ja saada tietää mitä vielä tapahtuu. Tämä oli juuri sellainen kirja.

Kirja on tosi lyhyt. Minäkin luin sen parissa päivässä, vaikka oma lukuaika onkin melkoisen kortilla tällä haavaa, mutta jos aikaa olisi, niin tämänhän tempaisisi yhdessä illassa. Jätin kirjan lojumaan pöydälle, josko mieskin siihen tarttuisi. Katsotaan kuinka käy.

Mutta mistä kirja kertoo? Perheestä, joulukortista, vanhasta papasta, lumimyrskystä, taloista, tulesta… kaikesta tästä, mutta muuten kirjan juonta tai edes aihetta on vähän hankala edes kuvata. Se oli jotenkin NIIN hienosti kirjoitettu ja jopa taianomainen, että kaikki sanat tai kuvaukset tuntuvat latteilta. Pitää siis lukea itse. Olkaa hyvät!
 
 

25.12.2013

Joulu kirjoissa ja kansissa

Vaikka elämä onkin tämän joulun alla melkoisen kiireistä pienen vauvamme vuoksi, ja olen valmistellut joulua tavallistakin vähemmän, niin joulukirjojen nautiskelusta en ole kuitenkaan kokonaan luopunut. Olen selaillut niitä, tunnelmoinut ja painanut asioita mieleen myöhempää ja ehkä kiireettömämpää aikaa silmällä pitäen ja joitain ohjeita myös kirjoittanut ylös. Bonnierin kustantamasta Suuresta joulukirjasta (parhaat jouluideat 2013) aion ainakin kokeilla Kaneli-porkkanajäätelöä. Sen tekeminen näyttää ainakin melko helpolta, mutta nähtäväksi jää, uppoaako herkku myös poikaseemme. Ehkä jätän etukäteen mainitsematta ainakin tuon porkkanan. Poikasemme kun on melkoisen ennakkoluuloinen ruokien suhteen. Tein jokin aika sitten taas kasvissosekeittoa, joka on yksi koko perheen suosikkiruoka, mutta tällä kertaa sujautin siihen vähän oudompaa maustetta. Odotin jännittyneenä mitä perhe sanoisi ja kun isi ja poikanen yhteen ääneen lausuivat sanat ”äiti on onnistunut”, niin uskalsin paljastaa ripotelleeni sopan sekaan tällä kertaa pikkuriikkisen merilevärouhetta. Poikanen totesi: ”Apua, mä maistoin sitä kuitenkin”, mutta näytti olevan jopa salaa vähän tyytyväinen. Suuressa joulukirjassa on helppoja ja kivoja ideoita niin askarteluun, koristeluun kuin ruoan ja herkkujenkin tekemiseen. Ohjeita ja ideoita on sopivasti moneen eri makuun ja tyyliin, joskin minua ilahdutti erityisesti luonnonläheiset jutut. Pitäisi vaan enemmän muistaa keräillä sopivia materiaaleja metsästä ja pihasta jo syksyllä. Toisaalta nytkin niitä vielä löytäisi kun maassa ei ole taas juuri tietoakaan lumesta. Tekemästämme lumiukostakin vain pieni nökönen jäljellä ja porkkana, joka ei ole kelvannut edes pihassamme juokseville jäniksille.

Varsin erilainen joulukirja on Sanna Hytin toimittama ja Minna Immosen herkästi kuvittama kirja Lumi hiljaa leijailee, sanoja jouluisiin hetkiin. Sieltä löytyy niin tuttuja kuin vähän tuntemattomampiakin jouluisia runoja, lauluja ja tarinoita.

Kirjassa on monia kauniita juttuja, mutta yksi omista suosikeistani on Hannele Huovin runo Aamulaulu ennen joulua:

”Tunturi tähyää järven jäätä, pakkasen parta hilisee,

salaisessa hämärässä tonttujen kellot kilisee.

Pikkuinen kelkka, pikkuinen käärö,

käärössä pikkuinen uni; vielä voi painaa silmänsä kiinni,

vielä on sinistä lumi.”

Tiina Laukkasen ja Katja Ravin kirja Tervetuloa joulu esittelee kolme joulukotia, joita katsellessa voi vain huokailla kuinka ihania sisustusideoita niissä on ja tunnelmaa luodaan monin eri tavoin. Kirjaan on ripoteltu myös sopivasti ruoka- ja juomaohjeita, joista ehdottomasti ainakin muutamaa aion kokeilla.

Karin Lindroosin ja Kajsa Wikmanin kirja Jouluiloa kierrätysmateriaaleista on erinomainen osoitus siitä, mitä kaikkea vanhasta, jo kertaalleen palvelleesta materiaalista voi vielä tehdä kunhan vain käyttää luovuutta ja osaa katsoa esineitä uusin silmin. Tykkään itse käydä kirpputoreilla, mutta näin luova en kyllä vielä osaa niissäkään olla. Pitäisi osata nähdä esineet ja kankaat uusin silmin ja jo valmiina uusina tuotteina, niin uskaltaisi enemmän ostella kaikenlaista. Kun pelkona on se, että tavarat tai kankaat jäävät vain kaappeihin lojumaan, olen usein jättänyt jotain suosiolla ostamatta. Joku muu kyllä olisi taikonut materiaaleista vaikka mitä. Tästä kirjasta sain kuitenkin niin voimakkaan inspiraation, että teimme vauvelillemme oman tonttulakin vanhasta yöpaidasta (punavalkopilkullinen, ks. kuva) yhteistuumin poikasen kanssa. Minä ohjasin ja poikanen painoi ompelukoneen poljinta. Hieno tuli ja käytettiinkin sitä heti yksissä pikkujouluissa. Ja kun yöpaitaa jäi vielä jäljelle, niin saipa poikanen myös itselleen samanlaisen.

Tässä vielä tarkempia tietoja täksi jouluksi lainaamistani kirjoista:

Ravnholt, Charlotte (toim.): Suuri Joulukirja: parhaat jouluideat 2013. 2013

Hytti, Sanna (toim.) ja Immonen, Minna (kuv.): Lumi hiljaa leijailee: sanoja jouluisiin hetkiin. 2012

Laukkanen, Tiina ja Ravi, Katja: Tervetuloa joulu:  kolme tunnelmallista joulukotia. 2012

Lindroos, Karin ja Wikman, Kajsa: Jouluiloa kierrätysmateriaaleista. 2013
 
 

24.12.2013

Loput luukut, 22., 23. ja 24. luukku

Loput luukut tulevat tässä. Yhteen niputettuna. Niin paljon touhua on riittänyt joulunaluspäivinä, että on ollut täysi mahdottomuus kirjata mitään ylös. Aika tyytyväinen pitää kuitenkin itseensä olla - melkein joka päivä pysyin aikataulussa näiden joulukuun kirjoitusten suhteen. Nyt palaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja tekstejä tulee yksi tai kaksi viikossa... miten nyt sattuu ehtimään ja mitä kaikkea luetaankin!

Tässä viime päivien luetut kirjat:

Mummolamatkalle mukaan otettiin sekä Eve Tharletin Leon joulu että Vicki Wongin ja Michael C. Murphyn (Meomi) Oktonautit ja suuri aaveriutta. Oktonautit on yksi poikasen lemppariohjelma tv:ssä ja olikin iloinen yllätys että sellainen löytyi kirjana myös kirjastosta jokin aika sitten. Leon joulu on jollain tavalla kantaaottava kirja tai ainakin minä sen sellaisena näin. Jossain mielessä synkkä ja hyvin tähänkin aikaan sopiva, vaikka kirja on ilmestynyt jo vuonna 1990. Kirjassa joulupukin apulainen Leo rakentelee lapsille leluja ja tavaroita joululahjoiksi ja vaikka koskaan aiemmin ei olekaan käynyt niin, että Leo olisi töidensä kanssa myöhässä, niin tällä kertaa niin tapahtuu. Leo on väsynyt, masentunut ja turhautunut jopa niin paljon, että tarvittavien materiaalien loppuessa, hän käy läheisessä kaupungissa varastamassa viiksikarvoja ja partakarvoja kaupungin asukkailta. Tarkoitus on toki hyvä, mutta keinot väärät. Tämän kohdan perusteella odotinkin kirjassa tulevan vielä jotain kauheampaa, mutta onneksi loppu on kuitenkin jotakuinkin onnellinen. Leo pääsee vihdoin joulun jälkeen nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan vuoteen. Tätä kirjaa voisin suositella ainakin kaikille sellaisille, joiden on töissään vaikea sanoa EI, ja jotka meinaavat väsähtää töiden paljouteen. Toivottavasti Leollekin palkataan reipas apulainen seuraavaksi vuodeksi, jotta samanlainen uupumus ei pääse häntä enää seuraavana vuonna yllättämään.

Oktonautit ja suuri aaveriutta -kirja on taattua oktonauttikamaa heille, ketkä ovat tv:stä niitä katselleet ja kaavakin on ihan sama kuin tv:ssä. Oktonautit kohtaavat jonkin ongelman, jonka he ratkaisevat ja kaikki päättyy hyvin ja onnellisesti. Kuvitus kirjassa on myös hienon värikäs ja raikas ja vaikka kirja nyt ei mitenkään erityisesti lastenkirjallisuuskenttää mullistakaan, on se varsin mukava ajanviete- ja iltasatukirja viisivuotiaalle. Toisaalta Oktonautit ovat myös opettavaisia. Minä ja poikanen olemme oppineet sieltä ainakin sen, että maailman suurin kala on Valashai ja se on bussin kokoinen. Ei ihan vähäpätöinen tieto tuokaan!

Amy Krouse Rosenthalin kirjoittama ja Jen Coracen kuvittama Hemmo Herne oli hauska. Vaikka tarina on lyhyt ja kuvat yksinkertaisia, niin kirja oli ihana niin äidin kuin pojankin mielestä. Luettiin se samana päivänä kahteen kertaan. Pojan toiveesta. Meidän perheeseen kirja sopi kuin tilauksesta, koska viime aikoina poikasella on ollut syömisen kanssa vähän ongelmia samaan tapaan kuin Hemmolla. Ja kirjassa juttu on käännetty hauskasti päälaelleen. Hemmo ei halua syödä ruokaansa eli karkkeja, mutta ellei syö, ei voi saada jälkiruokaakaan. Ja mitäs tuo jälkiruoka sitten onkaan...

Sally Grindleyn ja Jo Brownin Nalle-etsivät -sarja ei ole ollut meille tuttu aiemmin, mutta nyt luettiin siitä kirja Kummitusjuna. Hauskaa, että "dekkareita" on myös kuvakirjoina ja vaikka tarinassa nyt ei huimia juonenkäänteitä ehdi ollakaan, niin mukava tuttavuus kuitenkin. Meillä on kirjastosta lainattuna myös toinen osa tähän. Varmaan luetaan pikapuoliin sekin.

Peppi Pitkätossu -kirja saatiin myös loppuun. Olen iloisesti yllättynyt, että poikasen mielenkiinto jaksaa pysyä vireillä, vaikka luetaan jo melko pitkiäkin kirjoja ja lukeminen kestää useita päiviä (ehkä jopa viikkoja välillä...). Se monipuolistaa paljon kirjavalikoimaa ja kuvakirjojen lisäksi yleensä nykyisin lainaankin vähintään yhden pidemmän kirjan. Viime aikoina ne ovat olleet Risto Räppääjiä, Heinähattuja ja Vilttitossuja sekä nyt ihan viimeisimpänä näitä Peppi Pitkätossuja. Pikapuoliin täytyy tarjota poikaselle myös Pekka Töpöhäntiä. Niistä tykkäsin pienenä itse kovasti. Taisin lukea niitä kyllä vasta sitten kun itse jo osasin lukea.

Saatettiin me näinä joulunaluspäivinä muutakin lukea, mutta nämä nyt jäivät päällimmäisenä mieleen. Oikein hyvää joulua ihan jokaiselle!

21.12.2013

Kahdeskymmenesensimmäinen luukku

Tänään ei paljon olekaan kertomista. Päivässä riitti niin paljon muuta touhua, että lukemaan ei juurikaan ennätetty. Aamusella luettiin pieni pätkä eilen aloittamaamme Koiramäen talvea ja iltasaduksi isi luki vähän matkaa Peppi Pitkätossua. Huomenna matkataan mummolaan, mutta palataan kyllä jo aatoksi takaisin kotiin. Muutama kirja pakataan varmaan mukaankin, vaikka mummolastakin yleensä lukemista löytyy.

20.12.2013

Kahdeskymmenes luukku

Tänään käytiin lähikaupungin suuremmassa kirjastossa ja vaikka kotonakin olisi ollut yllin kyllin kirjaston kirjoja, niin mukaan tarttui sieltäkin jotain. Voisin asettaa itselleni kirjastokiellon esimerkiksi joka toiselle viikolle; välillä kun meinaa mopo karata käsistä tuossa kirjojen lainaamisessa. Yksi löytökin tehtiin - Robinin Boom Kah levy osui silmiin uutuushyllyssä ja se teki poikasen ainakin ikionnelliseksi. Kotimatka sujuikin hyvin neliäänisesti levyn nimibiisiä laulaessa.

Iltasaduksi poikanen halusi lukea omasta kirjahyllystä löytyvän Mauri Kunnaksen Koiramäen talvi -kirjan. Hän on toivonut myös joulupukilta jotain Koiramäki-kirjaa. Muutaman päivän päästä sitten nähdään, onko pukki toteuttanut toiveen. Olin vähän pettynyt kun ei heti hyökättykään kirjastojen aarteita lukemaan (ja no joo, Peppi-kirja ja Heinähattu ja Vilttitossukin ovat edelleen kesken), mutta en tokikaan sitä pojalle näyttänyt. Koiramäet ovat ihania kirjoja ja niitä voin kyllä lukea aina uudelleen ja uudelleen. Ääni käheänäkin. Loppuun asti ei tässäkään päästy unen yllättäessä, mutta nyt alkoi loma ja isikin on pari viikkoa kotosalla, niin emmeköhän ennätä lukea kaikki kesken jääneetkin kirjat loppuun...

Yhdeksästoista luukku

Tänään (tai siis eilen...) oli ihan kotipäivä, joten ehdittiin vähän lukea jo päivälläkin. Illalla sitten äidillä ja pikkuisella oli pikkujoulut ja isi ja poikanen lähtivät uimahalliin.

Päivällä luimme Christine Jünglingin kirjoittaman ja Susanne Szesnyn kuvittaman kirjan Pieni Kotka, kertomus oikeasta rohkeudesta. Tarina oli hieno ja opettavainen ja kuvitus kaunis sekä äidin että poikasen mielestä. Poikanen totesikin kuvista, että kuinka joku voi osata piirtää NOIN hienosti. Niimpä. Hyvä kun osaa, niin saamme nauttia tarinoiden lisäksi hienoista kuvituksista. Kirja kertoo kahdesta intiaanipojasta Pienestä Kotkasta ja Nopeasta Ponista, jotka haluaisivat olla ystäviä myös Vahvan Puhvelin ja tämän ystävien kanssa. Vahva Puhveli järjestää kahdelle intiaanilapselle rohkeuskokeen ja jos he sen selvittäisivät, he voisivat olla kaikki ystäviä. Kaksi koetta Pieni Kotka ja Rohkea Poni selvittävät vaikeuksitta. Kolmanteen tehtävään Pieni Kotka käy kysymässä neuvoa heimon poppamieheltä, joka ei tuollaisesta rohkeuskokeesta pidä ollenkaan vaan antaa intiaanilapselle neuvon kuunnella omaa sydäntään ja sanoo, että todellista rohkeutta on uskaltaa olla tekemättä jotain, minkä arvelee ennalta olevan liian vaarallista. Pieni Kotka ottaa neuvosta vaarin ja asiat järjestyvät. Tämän saman neuvon annoin myös pojalleni. Jos joku käskee sinun tehdä jotain, mitä et uskalla tai halua tehdä, niin todellista rohkeutta on olla tekemättä. Kuunnella omaa sydäntään, niin kuin Pieni Kotka. Tällaisia kirjoja oikeasti rakastan. Hienoja tarinoita, joihin opetus on ujutettu kuin vaivihkaa, tuputtamatta.

Illalla ennen unen tuloa ehdimme juuri ja juuri lukea Hannu Mäkelän kirjan Tonttu, joka pelkäsi joulua, loppuun. Hienostihan kirja lopulta päättyi. Rakkautta, iloa ja rauhaa ja kaikilla hyvä tahto - saunatontullakin!

 
Kamera on vihdoin saatu korjaajalta, joten tässä päivän lukemiset myös kuvina...

18.12.2013

Kahdeksastoista luukku

"Useimmiten korvatulehduksia sairastavat 1–3-vuotiaat ja yli 90 % niistä ilmenee alle 5-vuotiailla. Korvatulehdus ja flunssa ovat yleisimmät lääkärissäkäynnin syyt pienillä lapsilla." (Terveyskirjasto)

Täällä se nyt kuitenkin on ja ihan tällä äidillä. Ei mitenkään mukava olotila ollenkaan. Onneksi poikanenkin oli isin mukana pikkujoulusaunomassa ja melkoisen väsynyt kotiin tultuaan, joten eipä tarvinnut montaa sivua iltasatua ennen mukkumatin tuloa lukea. Ei siis vieläkään saatu loppuun eilen aloittamaamme kirjaa Tonttu, joka pelkäsi joulua. Paremmalle mielelle tonttu kuitenkin tuli juteltuaan talon lasten kanssa.

17.12.2013

Seitsemästoista luukku

Tänään käytiin kirjastossa. Onneksi oltiin saatu jotain vanhoja luettuakin ja osa niistä palautettiin, ettei vaan lainattu taas lisää. Meidän perheessä äiti ja poikanen ovat vähän samanlaisia. Kirjastosta löytyisi aina niin paljon kaikkea kivaa lainattavaa ja välillä ei raaskisi viedä mitään takaisin. Melkein aina meillä onkin maksimimäärä kirjoja lainassa. Pitää kyllä sanoa, että aika harvoin joudutaan silti sakkoja makselemaan eli kyllä ne sitten aina lopulta ajoissa palautetaan. Tai ainakin kutakuinkin.

Iltasatukirjakin löytyi tänään lainatuista eli Hannu Mäkelän jo aika vanha kirja, vuonna 1988 julkaistu Tonttu, joka pelkäsi joulua. Kirja kertoo kotitontusta, joka aina ahdistuu joulun alla, koska hän ei enää osaa valmistaa sellaisia lahjoja, joita lapset toivovat. Kotitonttu kuitenkin paljastuu perheen lapsille. Heille, jotka tänäkin jouluna ovat toivoneet vaikka mitä liikkuvista hevosista jääkiekkomailoihin ja pujottelusuksiin. Jatkosta en sitten vielä tiedäkään, sillä poikanen nukahti ennen kuin oltiin ehditty kirjassa puoleen väliinkään. Huomenna voidaan jatkaa, niin nähdään kuinka kotitontun käy? Pääseekö hän eroon jouluahdistuksestaan vai ahdistuuko entistä enemmän? Kuvituksen kirjaan on tehnyt Camilla Mickwitz, joka onkin tuttu omasta lapsuudestani mm. Emilia-kirjojen kuvittajana.

Kuudestoista luukku

Flunssaa pukkaa. Olin eilen iltasadun jälkeen niin väsyksissä, että siirsin suosiolla joulukalenterini päivityksen tähän aamuun. Hörpin vaan kupillisen teetä ja katselin telkkaria vähän aikaa. Vieläkin on kovasti tukkoinen olo, eikä tilannetta tietysti yhtään paranna se, että pikkuisemme on myös kovasti nuhanenäinen, eikä oikein pysty imemään yöllä tuttia vaan vaatii maitohörppyä vähän väliä.

Mutta niin. Välipalan ja iltapalan aikaa luin taas pari mielenkiintoista tarinaa Satu Reinikaisen kirjasta Ihme joulu. Ensimmäinen kertoi tarinan kauniin joululaulun, Jouluyö Juhlayö, synnystä. Tarinan tiesin pääpiirteittäin etukäteen, mutta tässä oli vielä sellaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita en muistanut. Poikakin innostui tarinasta niin, että sain laulaa kyseisen laulun monen monta kertaa (ne kohdat, jotka ulkoa muistin...) ja isillekin kerrottiin ainakin se kohta, jossa hiiret ovat käyneet nakertamassa urkujen palkeet rikki. Toisessa tarinassa Joulupukki kertoo oikeasta joulusta. Valitsin sen, koska tarina alkaa: "Kettu hiipi talvisessa metsässä...". Poikanen on yleensä helppo saada innostumaan tarinoista, jotka kertovat metsän eläimistä. Niin tälläkin kertaa.

Poikanen oli ilahtunut edellispäivän iltasadusta niin kovasti, että halusi lukea saman kirjan taas tänäänkin. Sehän sopi. Itsestänikin kirja Satu Kukkameri ja lumen ihme on kerrassaan ihastuttava. Toisena kirjana luettiin Timo Parvelan Anna ja Antti ei saa!, joka kyllä tuo kovasti lohtua lapsiperhekaaokseen. Ellei teemat olisi hyvin tavallisia yleisesti (eikä vain meillä), niin tuskinpa niistä kirjaa tehtäisiin. Nyt vaan pitää tsempata itsekin sitä, että pystyisin suhtautumaan asioihin yhtä löysin rantein ja ymmärtäväisesti kuin Annan ja Antin isi ja äiti.

"Miksi me emme saa itse päättää kaikista asioista?" kysyi Antti.
"Koska te olette lapsia ja me olemme aikuisia", vastasi isä.
" Miksi te sanotte aina kaikkeen: "Ei saa?" kysyi Anna.
" Koska te olette meille kaikista tärkeintä maailmassa" vastasi isä.                                       
                      (Parvela: Anna ja Antti ei saa!)

15.12.2013

Viidestoista luukku

Tämä päivä oli taas touhua täynnä. Lunta satoi ja aamulla oli pakkasta, joten viihdyimme pitkän aikaa luistelemassa luonnonjäällä. Alkuillasta poikkesimme vielä läheisen kotieläinpihan pikkujouluissa. Isi ja poikanen uskaltautuivat hevosen selkään (ja poikanen myös aasin...) ja monet muut eläimet pyörivät jaloissa!

Aamupalan aikaan luin Satu Reinikaisen kirjasta Ihme joulu pari tarinaa. Tarinan siitä, kuinka enkeli Gabriel päätyi siihen, että tallissa Jeesuksen syntymän aikaan olivat nimenomaan aasi ja härkä eikä esimerkiksi leijona ja riikinkukko tai kettu ja pöllö. Toinen tarina taas kertoi legendan joulupuusta eli siitä, miten enkelit Toivo, Ilo, Usko ja Rakkaus päätyivät siihen, että koteihin kannetaan kuusi, eikä mäntyä tai koivua. Mukava kirja kaikille, ketkä ovat kiinnostuneita joulusta ja siihen liittyvistä tarinoista. Kirjasta löytyy myös askarteluohjeita ja muuta mukavaa tekemistä.

Iltasatuaikaan sain poikani onneksi innostumaan Anna Gullichsenin ja Cara Knuutisen kirjasta Satu Kukkameri ja lumen ihme, jonka lainasin kirjastosta jokin aika sitten aivan mielettömän kauniin kuvituksen takia. Kirjan tarinakin oli hyvin kaunis ja sai minut tällä kertaa innostumaan Jouluruusun kasvatuksesta. Josko ensi joulun aikaan uskaltaisin yrittää. Aiomme myös heti ensi viikolla tehdä lumivohveleita, joihin tulee mm. kahvikupillinen vastasatanutta lunta. Noh, lunta ei taida olla luvassa, joten joudumme korvaamaan sen todennäköisesti vedellä. Mutta sitä samaahan se toki on. Vesivohvelit ei kyllä ollenkaan kuulosta niin kiehtovalta kuin lumivohvelit...

Kun olimme jo sammuttaneet valot, poikani aneli, että luettaisiin vielä minikirja Paavon traktori. Pakkohan se oli suostua, kun poikanen sitä niin kovasti halusi ja kirja onneksi on tosi pieni. Kirja on yleensä sängyn yläpuolella olevassa hyllyssä, ja siksi se luetaankin bonuksena aika usein.

14.12.2013

Neljästoista luukku

Äiti: Tykkäätkö sä kirjoista?
Poikanen: Joo! (painokkaasti)
Äiti: Kiva juttu, niin mäkin. Oikeestaan mä rakastan kirjoja.
Poikanen: Niin mäkin.

Kiva kiva. Se meitä sitten ainakin yhdistää, kun välillä tuntuu, että kolistellaan sarvia päivittäin jostain pikkuasioista. Niistä rutiineista lähinnä ja siitä, kun niitä ei millään viitsisi tehdä. Ja sitten loppujen lopuksi niihin suttaantuukin paljon enemmän aikaa kuin olisi tarpeellista. Ja se taas vie aikaa kaikelta muulta yhteiseltä kivalta...

Mutta joo, tänään luettiin ensin Bob Staaken kirjaa Katso! Kirja! Kirja on Vau-kirjakerhon kirja ja heidän mukaansa suunniteltu noin kolmivuotiaille. Ja varmaan juuri näin onkin. Jaksettiin me jonkun verran kirjasta erilaisia kuvia etsiskellä, mutta ei kyllä ihan kaikkia. Kuvitus on kyllä hieno ja todella pikkutarkkaa ja tekstikin hauskan soljuvaa... mutta ehkä tosiaankin vielä osuvampi vähän nuoremmalle lukijalle, jota ei vielä teksti ja tarina niinkään kiinnosta vaan kuvitus erityisesti.

"Tässä on hassu löytöretki! Huvitellaan, kuvitellaan, tirkistetään, tarkistetaan...
Tarkkana kuin porkkana, kuvia kurkkimaan, löydätköhän ne kaikki..."
                                                        (Staake: Katso! Kirja!)

Kuvien etsiskelyn ja tutkiskelun jälkeen luettiin vielä vähän Heinähattua ja Vilttitossua. Siinä jatkettiin ruokavarkaan selvittelyä ja sitä tulivat tutkiskelemaan Kattilakoskien kotiin myös poliisit Rillirousku ja Iso-Napa, jotka taitavatkin olla näissä kirjoissa poikasen suosikkihahmot. Ainakin niiden hassut jutut kirvoittavat naurua kaikkein eniten.

13.12.2013

Kolmastoista luukku

Kolmastoista päivä ja perjantai. Onneksi se ei meillä mitenkään erityisen epäonnista päivää tarkoittanut. Toivottavasti ei muillakaan. Iltasella pelattiin poikasen kanssa H. C. Andersenin satupeliä sen verran pitkään, että kovin paljon ei ennätetty ennen unen tuloa lukea.

Tänään lukemisen hoiti lähinnä isi, mutta muutaman sivun ehti äitikin lukaista, ennen kuin toisesta huoneesta kuului vauveliinin kovaääninen käsky saapua paikalle. Ensin luettiin Carla ja Vilhelm Hansenin  suomeksi jo vuonna 1990 ilmestynyt Rasmus Nallen joulu. Rasmus Nallet ovat kuuluneet omaankin lapsuuteeni vahvasti ja joitakin olen ostanut omaksikin. Tämä kyseinen kirja oli kuitenkin kotikirjastomme lastenosaston joulunäyttelystä mukaan tarttunut. Rasmus Nallen lisäksi luimme taas Peppiä. Tänään vuorossa oli kohta, jossa varkaat yrittivät ryöstää Pepin raha-arkun. Kohta olikin ihan tuttu jonkin aikaa sitten katsomastamme Peppi-piirretystä.

Kameramme on paraikaa korjattavana, joten nyt tulee vähän tylsiä, kuvattomia päivityksiä jonkin aikaa. Toivottavasti saamme kameran viimeistään jouluksi takaisin.

Kahdestoista luukku

Voihan kiirepäivä!

Eilen illalla en sitten millään ehtinytjaksanut kirjoittaa ja tänään on ollut kiirepäivä muuten. Pikkuneito päätti nukkua vain yhdet päikät iltapäivällä (toivottavasti ei tule vielä tavaksi...), eikä siis poikasen kerho-aikaan, joten koneelle en ole aiemmin ehtinyt istahtaa. Lisäksi on ollut joulukorttien kirjoitusta, eläinlääkäriä sun muuta... mutta nyt!

Eilen luettiin loppuun Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja ja pari tarinaa siitä vielä uudelleenkin. Nehän ei lukemalla kulu miksikään. Onneksi. Jatkettiin myös sekä Heinähattua ja Vilttitossua että Peppi Pitkätossu-kirjaa. Kesken Pepin lukemisen poikanen sitten nukahtikin. Suloista. Yritin tarkoituksella kuulostaa vähän unettavalta kun huomasin, että poikanen on niin uupunut, että enää vaivoin sai pidettyä silmiään auki ja pian uni jo tulikin. Poikanen aika harvoin enää nukahtaa satuun vaan sadun jälkeen vähän jutellaan ja sammutellaan valot, mutta joskus sentään ja silloin on kyllä tosi väsy.

Vielä muutaman päivän nämä melko lailla itseään toistavat kirjoitukset jatkuvat, mutta kohtapuoliin saadaan ainakin Peppi-kirja loppuun. Heinähattua ja Vilttitossua on vielä jäljellä. Vielä ei olla saatu ruokavaras-tonttua kiinni tai kuka siellä kellarissa varkaissa sitten käykään...

Itse en ole ehtinyt lastenkirjojen lisäksi viime aikoina juuri muuta lueskella kuin joulukirjoja ja niistä ihanuuksista koitan saada jonkun jutun aikaiseksi pikapuoliin. Kaikenlaiset joulukirjat toimivat minulla vähän samaan tapaan kuin puutarhakirjat, joista aiemmin kirjoitin. Vaikka ei mitään konkreettisia ohjeita monista löytyisikään, niin erityisesti ihanien kuvien takia niitä vaan on pakko kantaa kirjastosta kotiin vuosi toisensa jälkeen ja uppoutua siihen tunnelmaan, joka niistä huokuu. Paitsi näiden joulukirjojen kohdalla, sabotoin usein myös muulloin kirjaston henkilökunnan kokoamia kirjanäyttelyjä ja lainaan itselleni useammankin. Onneksi pöytä oli katettu runsaalla määrällä kirjaherkkuja, joten ainakin tällä kertaa muillekin riitti jotain. Mutta niinhän se on: nopeat syövät hitaat. Ensi jouluna sitten...

11.12.2013

Yhdestoista luukku

Peppi Heinä Pitkä Hattu Viltti Tossu ...

... tänään valittiin Peppi Pitkätossu ja siinä olikin vuorossa poikasen suosikkitarina eli se, jossa Peppi laittaa jalkoihinsa juuriharjat ja pesee niillä lattiaa. Tämän takia poikani itse asiassa innostui jokin aika sitten lukemaan Peppiä. Kerroin kirjassa olevan tällaisen kohdan ja hän halusi heti lainata sen kirjastosta. Pitäisiköhän itsekin alkaa viritellä harjoja jalkoihin, jotta saisin vauhtia joulusiivoukseen.

Toisena tarinana luettiin Timo Parvelan ja Taru Castrenin Anna ja Antti, rapinaa yössä. Anna ja Antti -kirjoissa on tosiaankin koko paketti kohdallaan eli hauskaan tarinaan yhdistyy hieno, juuri siihen sopiva kuvitus. Tykättiin molemmat!

10.12.2013

Kymmenes luukku

Tänään leivottiin mm. pipareita. Siihen teemaan sopi hyvin tämän illan iltasatukirjakin eli Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja. Scarryt ovat ehdottomia kestosuosikkeja ja tuttuja sekä minun että mieheni lapsuudesta. Poikakin pitää Scarryistä valtavasti, niin kirjoina kuin liikkuvana kuvanakin katseltuna. Aina niistä löytää jotain uutta. Ja jos ei muuta, niin sivuilta voi ainakin yrittää bongata missä Luru Lude piileskelee. Oikeastaan ainoa seikka, joka minua Scarryissä häiritsee, on nimien vaihtelu suomentajasta riippuen. Usein kuitenkin kutsumme hahmoja sillä omaan suuhun tutuimmalla nimellä, vaikka kirjassa olisikin käytetty jotain toista.

Kaikkein parhaimman joulukirjan jälkeen luimme taas vähän matkaa Peppi Pitkätossua, ja sitten saikin uni jo tulla...

Yhdeksäs luukku

Eilen en ehtinyt enää illalla kirjoittaa yhdeksännen luukun sisältöä, joten se tulee vasta tässä. Noh, aika vähän on mitään kirjoitettavaakaan, koska eilisen iltasadun luki kokonaisuudessaan perheen isi. Nukutuspäällekkäisyyksiä taas. Ja päivällä ei ehditty taaskaan lukea, koska poikasella oli hoitopäivä ja illalla vielä ulkoiltiin.

Sen verran huomasin, että Smurffi-kirjaa isi ja poikanen ainakin lukivat. Ehkäpä myös pätkän Heinähattua ja Vilttitossua. Smurffi-kirja olikin mukava yllätys, koska sitä ei ole luettu pitkään pitkään aikaan. Yksi sellainen kun löytyy omasta kirjahyllystä. Kivaa tuossa Smurffi-kirjassa on erityisesti se, että kirjan lopussa on tehtäviä, jotka liittyvät kirjan tarinaan. Mukava välillä testata kuinka tarkkaavaisesti poikanen tarinoita kuuntelee ja mitä niistä jälkikäteen muistaa.

8.12.2013

Kahdeksas luukku

Ompas tällaiset yhtä päivää pidemmät viikonloput kivoja kun tuntuu, että ehtii tehdä paljon enemmän kaikenlaista perheen kanssa yhdessä kuin tavallisena viikonloppuna. Onneksi pian on joulu ja lisää vapaapäiviä tiedossa. Vaikka siivoukset ja muut ovat kyllä vielä ihan alkutekijöissään.

Tänään päivällä isi ja poikanen pitivät pienen lukutuokion Peppi Pitkätossun merkeissä ja iltasatuaikaan luettiin sitten vielä lisää. Tänään jatkettiin vaihteeksi Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä -kirjaa. Kirja onkin niin  pitkä, yli sata sivua, että tällä vauhdilla sitä taitaa riittää luettavaksi jouluun saakka.

Toisena kirjana poikanen poimi yöpöydältään luettavaksi hienon hienon näyttämökirjan Pikku joulukuusi, jossa on moniulotteiset sivut. Kirja oli hieno siitäkin huolimatta, ettei kirjan valosysteemi toiminut. Kirjan on kirjoittanut Kathryn Smith ja kuvittanut Simon Mendez.

7.12.2013

Seitsemäs luukku

Ihanaa! Lisää lunta!

Aamureippailun jälkeen isi ja poikanen lähtivät käymään mummolassa ja kotiutuivat vasta iltasella, jolloin lähdettiin vielä tervehtimään joulupukkia pienelle joulupolulle. Lukemiset jäivät siis tänäänkin iltasadun varaan.

Poikanen ei halunnut tänään lukea Heinähattua ja Vilttitossua vaan Peppi Pitkätossua, joten aloitimme lukemaan sitä. Tässä Peppi Pitkätossussa Peppi muuttaa Huvikumpuun ja tutustuu Tommiin ja Annikaan, pitää hauskaa poliisien kustannuksella sekä näyttää Pentille, mitä tehdään pojille, jotka kiusaavat pienempiään. Tarinat ovat hyvin samanlaisia kuin torstaina katsomassamme Peppi-piirretyssä, mutta se ei näyttänyt poikasta haittaavan. Onhan kirjan lukeminen kuitenkin aina erilaista kuin leffan katsominen - tarinaa voi kuvittaa paljon enemmän itse ja miettiä tilanteita mielessään. Olisipas ihanaa päästäkin viisivuotiaan pään sisään kurkkaamaan miten hän tarinaa kuvittaa ja mitä miettii tekstiä kuunnellessaan. Oman kuvat kun ovat takuulla vähän erilaisia kuin poikasen.

6.12.2013

Kuudes luukku

Tänään luettiin Garth Williamsin kirja Kapu Karvakorva, koira, jota ei kukaan määräillyt. Mainitsin kirjan blogissani 28.11.2013 ja nyt kun kirja luettiin, niin vähän ihmettelenkin, että se olisi jollakin tavalla kirja, jota ei kannattaisi lapselleen lukea. Vapaa kasvatusmalli ei mielestäni erityisesti kirjasta tule juuri esiin. Lukemani lehtijutun perusteella luulin kirjaa paljonkin radikaalimmaksi. Useinkin kuvakirjat ja lastenkirjat kertovat eläimistä, eikä niillä läheskään aina ole kokonaista perhettä tai sitä ei ainakaan kirjassa tuoda olennaisesti esiin. Ainoastaan Kapu itse mainitsi esittelynsä yhteydessä useammankin kerran, että ”minua ei kukaan määräile”. Ja tokihan se outoa on, että pieni poika siltä istumalta muuttaa juuri tapaamansa koiran luokse, mutta milloinkas kirjoissa nyt ei epäloogisuuksia tai kummallisuuksia tapahtuisi. En oikein saanut tästä kirjasta edes minkäänlaista aasinsiltaa siihen, että olisin jutellut poikani kanssa säännöistä tai siitä, miksi on tärkeää, että isin tai äidin antamat neuvot otetaan vakavasti.

Kapu-kirjan jälkeen jatkettiin vähän matkaa eilen aloittamaamme Heinähattu ja Vilttitossu-kirjaa, jossa tänään tavattiin mm. tonttu. Valot sammutettuamme poikani alkoikin kysellä minulta tontuista. Asuuko mummolan riihessä tonttu ja onko vanhassa saunassa joskus asunut tonttu? Sanoin, että tuskimpa niissä enää asuu, mutta on ehkä joskus saattanutkin asua. Poikamme tuntuu uskovan vielä ihan täysillä joulupukkiin ja tonttuihin ja toki saa niin kauan uskoakin kuin uskoo. Eiköhän se lähivuosina hoidossa tai koulussa paljastu kuitenkin. Meidän talossamme on todistetusti käynyt tonttu jo kolme kertaa. Hakemassa saunan kiukaan päältä niin äidin, isin kuin pojan omankin kirjeen (vauva ei vielä kirjoittanut…) ja kovasti hän on miettinyt, mistä se tonttu on meille sisään tullut…

5.12.2013

Viides luukku

Tänään meillä oli vähän erilainen ilta. Perheemme isi oli työpaikan pikkujouluissa, joten lupasin pojalleni, että kunhan saan vauvan nukkumaan, niin voidaan katsoa joku elokuva ja mutustella vähän karkkia. Niimpä katsoimmekin sitten piirretyn, Peppi Pitkätossu  muuttaaHuvikumpuun. Oli mukavaa katsoa leffaa pitkästä aikaa ihan kiireettä pojan kanssa. En muista, että olisin Peppiä ennen katsonutkaan.

Leffan jälkeen jaksettiin vielä vähän lukea. Ensin luettiin Eva Montanarin kirja Kilpa-auto numero 1. Siinä esiteltiin hauskasti numerot yhdestä kymmeneen auto-kilpailun avulla. Vuorotellen laskettiin pojan kanssa, mitä missäkin näkyi ja montako niitä oli. Tämä sopiikin hyvin sellaiselle, jota numerot ovat alkaneet kiinnostaa. Montanarin kuvitus on myös aivan upeaa.

Ennen nukahtamista aloitettiin vielä Sinikka ja Tiina Nopolan kirjaa Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä ja ehdittiin lukea siitä ensimmäinen luku. Tämä on nyt kolmas Heinähattu ja Vilttitossu –kirja, jota luemme ja ihan taattua nopolakamaa Risto Räppääjien ohella on tämäkin. Tarinat ovat niin mukaansatempaavia, että poika jaksaa hyvin kuunnella, vaikka kuvia ei jokaisella sivulla olekaan. Huomenna jatketaan…

… Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

4.12.2013

Neljäs luukku

Paremmat ulkoilukelit näköjään verottavat lukemista meidän perheessä varsinkin päiväaikaan. Tänään taas luisteltiin ja oltiin ulkosalla muuten ja sisälle tullessa pelattiin useampikin peli, joista poikanen on viime aikoina ollut erityisen innostunut. Lukeminen jäi siis taas pelkkään iltasatuun ja sen hoiti tänään isi, koska äidillä oli pienemmän nukutus samaan aikaan. Enkä edes tiedä mitä miesväki luki. Varmaan jotain kovasti unettavaa kun unta ei tarvinnut tänään juuri houkutella.

No, huomenna on päivä uus ja edessä myös Itsenäisyyspäivä ja sitä myöten pidempi viikonloppu, joten eiköhän lukemaankin ehditä. Vaikka on sitä lumisadettakin luvassa...

3.12.2013

Kolmas luukku


Tänään isi luki poikaselle Tammen kultaiset kirjat –sarjassa ilmestyneen Richard Scarryn Kani Kuriton. En ollut kuulemassa miten tähän kirjaan päädyttiin ja herättikö se kysymyksiä ja ajatuksia, mutta mielestäni tällä ja muilla samantyyppisillä kirjoilla on tärkeitä tehtäviä lastenkirjallisuudessa. Varmasti pieneen ja vilkkaaseen kaniin on helppo samaistua ja asioita miettiä paitsi kanin itsensä näkökulmasta niin myös kanin äidin.

”Kyllä äitikin tykkää pienestä kurittomasta Kanistaan!” (Richard Scarry: Kani Kuriton)

Niin tämäkin äiti. Tykkää!

Toisen iltasatukirjan luki äiti ja tällä kertaa valittiin Ritva Toivolan kirjoittama ja Karoliina Pertamon aivan mielettömän hienosti kuvittama Hilpeä mäenlasku. Kirjassa Vilkka-koira, Omppu-marsu, Piippo-orava ja Kinuski-kissa viettävät vauhdikkaan päivän mäessä.

Kun aurinko alkoi laskea, kaverukset huomasivat, että niillä oli hirmuinen nälkä, ja silloin ne lähtivät Vilkan kotiin. Hilpeän mäenlaskun jälkeen niille kaikille maistuivat pikkuleivät ja kuuma mehu.”
(Toivola & Pertamo: Hilpeä mäenlasku)

Tässä kohtaa, viimeisellä sivulla, kuulin poikani sanovan: ”äiti kato, mun silmät menee väkisin kiinni, mutta mä kuulen kyllä”. Ja niin ne menivät. Ja kohta kuului enää tasainen pieni tuhina. Kirja teki tehtävänsä…

2.12.2013

Toinen luukku

Tänään luettiin vain pikkuinen iltasatu sillä poikasen iltakäyttäytyminen hammaspesuineen ja muineen ei mennyt ihan putkeen. Huoh.

Poika halusi kuulla Dalmatialaiskoiratarinan Disneyn satukokoelmakirjasta. Se löytyy omasta kirjahyllystä ja ollaan pari kertaa aikaisemmin kyseinen tarina luettu. Tarinassa Cruella de Vil yrittää kaapata kolme koiranpentua maatilalta, mutta Disneyn tapaan tarina päättyy kuitenkin onnellisesti ja Cruella joutuu poistumaan maatilalta ilman pentuja.
Minusta on mukavaa kun luettavia kirjoja vaihdellaan usein ja kotoa löytyy paljon vaihtoehtoja iltasatukirjoiksi – olipa ne sitten pysyvästi omassa hyllyssä tai kirjastosta lainattuja. Pojalla oli sellainenkin vaihe, että samaa kirjaa tahkottiin ilta toisensa perään, mutta onneksi se näyttää jääneen jo taakse.

1.12.2013

Joulukalenteri

Joulukuussa aion tehdä niin, että yritän kirjata blogiini joka ilta kirjan tai kirjat, joita on kunakin päivänä luettu. Kerron myös millaisia ajatuksia kirjat herättivät, syntyikö niistä jotain erityistä jutustelua ja valittiinko ne luettavaksi jostain erityisestä syystä. Sekä kertoilen kirjoista myös muuta mielenkiintoista, jos jotain sellaista mieleen tulee. Tämä olkoon siis minun joulukalenterini. Vaikka varmaan pääsen auttamaan myös poikaani legokalenterin aarteiden kokoamisessa…

Ensimmäinen luukku

Tänään iloittiin siitä, että lunta oli satanut vihdoinkin edes jonkin verran. Ulkoiltiin siis paljon ja luistelemaankin päästiin läheisen järven jäälle, joten lukemaan ei ehditty ennen iltasatuaikaa.
Illalla ehdotin pojalleni lukemiseksi Gunilla Bergströmin kirjaa Mikko Mallikas on kuningas, jonka hän oli itse kirjastosta valinnut. En muista, että olisin itse kovinkaan paljon Mikko Mallikkaita pienenä lukenut ja tämä oli yhdessä poikanikin kanssa varmaan ensimmäinen. Poikaani kiinnostaa aina kaikki listat, mitä muita kirjoja sarjassa on ilmestynyt tai mitä muita kirjoja sama kirjailija on kirjoittanut. Niimpä nytkin aluksi luimme listan muista Mikko Mallikas –kirjoista kirjan alkulehdeltä. Listan kuultuaan poikani sanoi haluavansa seuraavaksi lainata Mikko Mallikas rakentaa helikopterin. Tämähän sopii. Pitää laittaa muistiin.
Mikko Mallikas on kuningas –kirja ei ehkä kuitenkaan kovin paljon kolahtanut – ei minuun eikä poikaani. Parhaimmillaan juttelemme kirjasta vaikka mitä, mutta nyt ei juttua juurikaan syntynyt. Vaikka kyseessä olikin Mikon uni, oli aihepiiri jossain määrin synkkä nälänhätineen ja vihaisine asukkaineen. Onneksi kuningas Mikko voitti toiminnallaan kansansa puolelleen ja pullan avulla saatiin nälänhätäkin kuriin. Bergströmin karun yksinkertaisesta kuvituksesta tykkään kyllä kovasti. Ei ehkä sitä tyypillisintä kuvitusta, millaisista yleensä pidän, mutta ainakin juuri näihin Mikko Mallikas –kirjoihin sopivaa.

”Unessa kaikki tapahtui oikeasti! Ja minä olin kuningas yöllä, ja minulla oli säkki, joka ei koskaan tyhjentynyt. Se oli hauskaa! En tiennyt, että sellainen on mahdollista”
                               (Gunilla Bergström: Mikko Mallikas on kuningas)

Viisivuotiaani ei taida vielä nähdä unia tai ei ainakaan muista niitä aamuisin kun tästä häneltä kysyin. Mutta eiköhän hän pian jo huomaa, että unessa kaikki tosiaan on mahdollista.

Mikko Mallikkaan jälkeen poikani halusi, että luetaan vielä toinen kirja. Sanoin, että voidaan lukea joku ihan pieni vielä ja hän valitsikin omasta hyllystään yhden suosikeistaan eli Agneta Svenssonin Paavon traktori. Ihan kiva kirja, jonka olen lukenut kymmeniä kertoja. Poikani pitää traktoreista ja muista maatalouskoneista hyvin paljon, eikä kovinkaan usein löydetä enää uusia, joita ei olisi jo joskus luettu. Tässä kirjassa traktoreita on parikin erilaista.