Kuvitus tukee tarinaa

Ainakin minulle, ja luultavasti myös pojalleni, kuvitus on yhtä tärkeä, osin ehkä jopa tärkeämpi osa kuvakirjojen lukunautintoa kuin itse tarina. Yksi viime aikojen ihania kirjatuttavuuksia ovat olleet niin tekstin kuin kuvituksenkin puolesta Tapani Baggen Tahvo ja Bella –kirjat, joita on tähän mennessä ilmestynyt kolme: Tahvo ja Bella pyörremyrskyssä, Tahvo ja Bella hernerokkasumussa ja Tahvo ja Bella lumipyryssä .Ihanan ja erityisesti tarinoihin istuvan kuvituksen on näihin kirjoihin tehnyt Salla Savolainen. Nämä kaikki on meillä luettu jo moneen kertaan ja lisää odotellaan. Heti kun ehdin, niin aion ottaa omalle lukulistalle myös Baggen dekkarit. Saa nähdä soljuuko niiden teksti ja tarina yhtä mukaansatempaavasti kuin lasten kuvakirjojen – kun ei ole tukena sitä vetävää kuvitusta.

Ikuisia kestosuosikkeja meidän perheessä ovat myös Viirut ja Pesoset sekä Mimmi Lehmän seikkailut, mutta eipä niitäkään osaisi oikein edes ajatella ilman Sven Nordqvistin kuvitusta. Toisaalta on ihanaa antaa uusien kuvittajien näyttää osaamistaan. Eipä sitä muuten voi edes sanoa, toimiiko toisenlainen kuvitus jossain kirjassa vai ei. Kun Lauren Childin kuvittama Peppi Pitkätossu ilmestyi vuonna 2007, halusin lukea sen ehdottomasti heti. Ja ihastuinkin kuvitukseen kyllä valtavasti. Mutta ei kirja oikeastaan Peppi Pitkätossulta tuntunut. Ihan hienolta kyllä, mutta ei Peppi Pitkätossulta. Ei.

Kuvitus on balanssissa mielestäni myös Birgitta Stenbergin Perttu-kirjoissa, joiden kuvittaja on Mati Lepp. Vaikea edes sanoa, millaista hyvä kuvitus on, mutta Perttua on mielestäni hyvin vaikea kuvitella erinäköiseksi kuin miksi Lepp on sen luonut. Ja onhan näitä. Hienoja kuvituksia vaikka kuinka paljon ja hyvin eri tyylisiä. Yhteen sopii herkempi viiva kun taas toinen tarina tarvitsee ärhäkämpää otetta. Luulen, että poikani on paljon ”suvaitsevampi” kuvituksen suhteen kuin minä ja hänelle kelpaavat useimmat sellaisetkin kirjat, jotka eivät itseäni niin innostaisi. Toki ne sitten luetaan – ainakin kerran.

Ilman Mauri Kunnasta en voi puhua kotimaisista lastenkirjoista tai ainakaan niiden kuvituksesta. Koska ainakin meidän perheessä äiti on se, joka ensimmäisenä kyllästyy saman kirjan lukemiseen ilta toisensa jälkeen, on kuvitus usein se, jonka voimin kirjaa jaksaa tahkota useammankin kerran peräjälkeen. Ja Mauri Kunnaksella kuvitus on siksi juuri niin hieno, että siitä löytää joka kerta jotain uutta. Kun Herra Hakkaraiset on löydetty, on sivuilla vielä mielin määrin hiiriä, lintuja ja pimeässä loistavia silmiä, jotka huomaa vasta lukukerran x jälkeen. Vaikka paljon lainaammekin kirjoja kirjastosta, niin Kunnaksia meille on myös ostettu omaksi, koska ne kestävät niin hyvin aikaa. Paitsi että niitä olemme lukeneet lapsina jo minä ja mieheni, niin veikkaanpa, että ne uppoavat ihan hyvin vielä lastemme lapsillekin.