Kuolema

Tänä syksynä poikaamme on oikeastaan ensimmäistä kertaa mietityttänyt kuolema. Paitsi että lähipiirissämme on kuollut parikin ihmistä, myös siskoni jo iäkäs koira kuoli.

Minulle on paljon luontevampaa käsitellä kuolemaa ja muita lapselle vaikeita asioita kirjojen kautta. Onneksi kirjastosta on löytynyt monia hyviä kirjoja myös tähän tarkoitukseen. Yksi kauneimmista nyt löytämistämme on Britta Teckentrupin sekä kirjoittama että kuvittama Muistojen puu, joka kertoo vanhasta ketusta, joka kuolee ja jota muut eläimet alkavat muistella. Näistä muistoista kasvaa puu paikkaan, jossa kettu kuoli. Sinä iltana kun luimme tämän kirjan ensimmäistä kertaa, halusi poikani lukea kirjan saman tien uudelleen, niin kovasti hän siitä piti. Kirja kertoo kuolemasta kauniisti ja korostaa sitä, että on tärkeää muistella kuolleita läheisiä. Kun siskoni koira kuoli, olisi poikani halunnut nähdä koiran kuolleena, jolloin sanoin, että eikö olisi mukavampaa muistella koiraa iloisena metsällä ja niitä kivoja hetkiä kun koira vielä oli hyvässä kunnossa, eikä sairauden väsyttämä. Muistojen puu tuki tätä samaa näkökulmaa hienosti.

” Kettu oli elänyt pitkän ja onnellisen elämän, mutta nyt se oli väsynyt. Se katsoi rakasta metsäänsä viimeisen kerran, sulki silmänsä ja vajosi ikuiseen uneen.” (Teckentrup: Muistojen puu)

Sen sijaan petyin Tove Appelgrenin kirjaan Vesta-Linnea mieli mustana. Lainasin kirjan kirjastosta Salla Savolaisen kuvituksen takia. En itse asiassa edes tiennyt sen sivuavan kuolemaa, koska kirjastossa selasin sitä vain pintapuolisesti. Jotenkin äitinä tuli surullinen olo siitä, että lapsi ajattelisi omia hautajaisiaan, silloin kun tulee kinaa toisten lasten ja omien sisarusten kanssa. Luin kirjan sitkeästi loppuun ja olin itse asiassa tyytyväinen, että poikani touhusi vähän omiaan samaan aikaan ja kuunteli vain puolella korvalla. Vaikka kirjassa onkin onnellinen loppu, jäi siitä mieleeni surullinen olo pitkäksi aikaa. Toisaalta, voi olla, että jonain muuna ajankohtana kirja olisi toiminut paremmin, mutta nyt kun kuolema oli niin lähellä, se ei tuonutkaan lohdutusta vaan ainoastaan pahan olon. Pitää tutustua pikapuoliin myös muihin Vesta-Linnea –kirjoihin. Appelgrenin kieli ja kirjoitustyyli on niin soljuvaa, että luulen, että muista hänen kirjoistaan saamme iloa ja ajattelemisen aihetta paljonkin.

Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen siitä, että lähes aiheeseen kuin aiheeseen löytyy hyvää ja kulloistakin elämänvaihetta tukevaa lastenkirjallisuutta. Ja näyttää jopa siltä, että kirjailijoiden innostus käsitellä vaikeita aiheita lastenkirjoissa, on vain lisääntynyt viime vuosina. Toivottavasti saan tartutettua edes pienen palan kirjainnostusta myös lapsiini siinä mielessä, että he aikuisenakin tarttuisivat kirjoihin, joita juuri siinä elämänvaiheessaan tarvitsevat ja jotka tuovat heille iloa, turvaa, lohtua… mitä ikinä sitten tarvitsevatkin.