16.4.2014

Valokuvakirjat

Valokuvin kuvitettuja lastenkirjoja on olemassa aika vähän jos ei ajatella puhtaita tietokirjoja vaan pelkästään tarinoita, fiktiota. Poikaani kiinnostaa erityisesti traktorit ja muut maatalouskoneet ja näistä aiheista ollaan pari erityistä suosikkia kuitenkin löydetty. Toinen on tanskalaisen  Ilona Thorup Skrivenin käännöskirja Aatu ja sininen traktori ja toinen kotimainen Paula Havasteen Henkka maalla. Näistä kumpainenkin on lainattu kirjastosta jo moneen kertaan ja poikanen osaa ne jo melkein ulkoa.

Henkka maalla on ihanan kotoinen kirja, jonka tapahtumat voisivat tapahtua ihan tässä meidän kulmillakin. Asummehan ihan maalaistalon vieressä kuten Henkkakin ja useamman kerran nuori-isäntä on kysynyt poikaani traktorin kyytiinkin. Vielä ei poikanen ole uskaltautunut, vaikka mummolassa samaa hommaa on päässyt kyllä useinkin tekemään. Joka kerta kun traktori tai puimuri pellolla pörrää, on poikanen kuitenkin takuulla katselemassa jos vain kotona sattuu olemaan. Kotoisen tarinan lisäksi Henkka maalla –kirjassa on myös ihanan aito kuvitus, joka puhuttelee niin minua kuin poikaanikin. Juuri tähän kirjaan kuvitus valokuvin istuu kuin nakutettu, enkä osaisi sitä muunlaisena edes kuvitella.

Aatu ja sininen traktori –kirja on myös omalla tavallaan hieno kirja ja siinäkin valokuvitus tukee tarinaa hienosti. Paitsi maatilan töihin liittyen, olemme saaneet tästä kirjasta poikasen kanssa hyviä keskustelunavauksia myös siihen, että ihmiset vanhenevat ja aikanaan kuolevat, kuten kirjassa oli Aatun isovanhempien rengille tapahtunut. Kysymykset kuolemasta kun nousevat aina silloin tällöin poikasen mietteisiin.

Luulenpa, että näihin kahteen kirjaan tullaan palaamaan vielä pitkän aikaa aina silloin tällöin. Taas kun kevään peltotyöt alkavat, niin poikanen kiinnostuu entistä enemmän traktorihommista. Talven ajan ajatukset ovatkin olleet lähes yksinomaan jääkiekossa ja kaikenlaiset jääkiekkokirjat ja –lehdet osataan jo lähes ulkoa. Niin äiti kuin poikanenkin – isistä puhumattakaan. Ja myös taaperoikään ehtinyt vauvamme hytkyy jo innoissaan lätkämusan tahdissa. En ihmettelisi, mikäli hänen toinen sanansa heti äidin jälkeen olisi ilmaveivi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti