23.6.2014

Kirjoja kirjoista ja kirjastoista

Aika ja motivaatio. Siinä tärkeimmät pulat tällä hetkellä. Mutta taas mennään...

Pidän kovasti lastenkirjoista, jotka kertovat kirjoista tai kirjastoista. Niitä ostan toisinaan omaksikin, jos satun jossain huomaamaan. Yleensä kirjoista kertovat kirjat ovat iloisia, kirjoihin ja lukemiseen positiivisesti suhtautuvia ja siksipä niitä on erityisen mukava lukea pojallenikin. Propagandaa – myönnän. Mutta mielestäni ihan hyvää sellaista!

Helen ja Thomas Dochertyn kirja Pikkuinen kirjavoro luettiin jokin aika sitten useampaankin kertaan. Kirjassa on hieno sanoma. Iltasatu toden totta kuuluu ihan jokaiselle ja kaikki ansaitsevat iltasadun. Niin myös pikkuinen kirjavoro, joka on niin epätoivoinen kun kukaan ei lue hänelle iltasatua, että käy pihistämässä muiden kirjoja. Onneksi Elisa-pupu on ymmärtäväinen ja kekseliäs, eikä ollenkaan vihainen ja yhdessä he keksivät keinon kuinka pikkuinen kirjavorokin pääsee nauttimaan iltasaduista toisten kanssa.

”Kun illan varjot tihenee, niin metsän väki hiljenee. On mieli kevyt, huoleton. Nyt iltasadun hetki on. Kirjoissa eletään jänniä aikoja, välillä tehdään hurjia taikoja. Piraatit seilaavat säällä kuin säällä, prinsessat nukkuvat herneiden päällä. Ja jokainen lapsi vuoteessaan kuuntelee tarinaa innoissaan…”

                                                                   (Docherty& Docherty: Pikkuinen kirjavoro)

Monet dekkaristit ovat myös ammentaneet hyviä tapahtumapaikkoja väkivallanteoilleen ja varkauksilleen kirjastoista ja siksipä Jean-BaptisteBaronian kuvakirjadekkari Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus on hyvin viihdyttävä erityisesti minunkaltaiselleni dekkarien ystävälle ja sen tapahtumapaikka, kirjasto, tuntuu hyvin luontevalta. Pystyn myös aika hyvin samaistumaan päähenkilö Tuomo Tapiiriin, joka lukee kaikkialla. Eipä ole juuri paikkaa jossa en voisi itsekään kuvitella lukevani. Siksipä ripottelenkin kirjoja usein moniin paikkoihin, jotta aina, kun on hetkinenkin vapaa-aikaa, saan napattua kirjan käteeni. Aikaisemmin, kun pääsin vielä joskus yksin saunomaan, luin jopa siellä. Nykyisin saunaseuraa on sen verran paljon, että lukeminen on jätettävä toisiin paikkoihin.

Kuvituksen Tuomo Tapiiri –kirjaan on tehnyt Laurence L. ja vaikka se on hyvin erilainen kuin josta yleensä pidän, niin tähän kirjaan se istuu mainiosti. Varsinkin kirjat on piirretty hienosti ja ne ovat mielettömän aidon näköisiä. Taustat ovat hieman utuiset kun taas kirjan henkilöt on piirretty terävämmin. Lisäksi kuvissa on vähän maurikunnasmaisuutta siinä mielessä, että kuvista löytyy jokaisella lukukerralla jotain uutta.

”Joka aamu Tuomo Tapiiri kiiruhtaa kirjastoon. Se on hänen mielestään maailman ihanin paikka, sillä siellä on tuhansittain kirjoja ja jännittäviä kertomuksia.”

                                                           (Baronia: Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus)

Eoin Colferin kirjaan Legenda Pottu-Mäkisestä sain vinkin kirjastonhoitaja-kaveriltani ja olihan se. Ihan huippu. Onneksi myös poikani mielestä. Joillekin kohtauksille naurettiin yhdessä ääneen ja vertailtiin välillä Pottu-Mäkistä oman lähikirjastomme henkilökuntaan. En ainakaan vielä ole nähnyt vilaustakaan perunapyssystä, eikä poikaanikaan ole barbileimasimilla uhkailtu, vaikka välillä volyymit nousevatkin enemmän kuin ainakaan Pottu-Mäkinen kirjastossaan sallisi.

Välillä sitä oikein ihaillen ihmettelee, mistä kirjailijat näitä tarinoita oikein ammentavat, millaisia esikuvia hahmoilla mahdollisesti on vai ovatko jutut puhtaasti kirjailijoiden mielikuvituksen tuotetta. Taidokasta kaiken kaikkiaan tässäkin, olipa asia sitten miten vaan.

Colferin kirjan on kuvittanut TonyRoss. Kuvitus on mielestäni hyvin tyypillistä tällaiselle kirjalle, jossa tekstiä on enemmän kuin kuvakirjassa. Sanoisinko, että se on tekstiä tukevaa ja mielikuvitusta ruokkivaa. Se ei kuitenkaan millään tavalla tainnuta omia ajatuksia ja luulen, että olisin saattanut pelkän tekstin perusteelle ajatella Pottu-Mäkisen hyvinkin samanlaiseksi kuin Ross. Noh, myönnetään. Ehkä vähän kesymmäksi kuitenkin. Olen kuitenkin jossain määrin jäävi, sillä tunnen vain sympaattisia ja herttaisia kirjaston tätejä ja setiä – itseni mukaan lukien. Vaikka luemmekin edelleen poikani kanssa hyvin paljon myös kuvakirjoja, on lukemistoomme pikkuhiljaa hiipineet myös tällaiset kirjat, joissa tekstin osuus on suurempi. Luonteva askel lukemisessa – onhan esikoiseni ensi syksynä jo eskarilainen. Ja hammaskeijukin jo kerran kodissamme vieraillut! Vähän kun poikanen vielä kasvaa niin pitää hivuttautua myös Colferin Artemis Fowl -hyllylle...

”Älä pakota meitä kirjastoon”, Make aneli, ”Siellä on liian vaarallista.”
”Vaarallista? Miten ihmeessä kirjastossa voi olla vaarallista?” isä kysyi.
”Ei se kirjastosta johdu”, Make kuiskasi. ”Se johtuu kirjastonhoitajasta.”
”Ai rouva Mäkisestä?”, äiti kysyi. ”Hänhän on oikein mukava vanha   mummeli.

                                                                             Colfer: Legenda Pottu-Mäkisestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti