22.1.2014

Metsän tarina

Metsän tarina oli ensimmäinen elokuva, jonka kävimme poikamme kanssa leffassa katsomassa ja ihastuimme siihen koko perhe (vauva olikin tuolloin, viime keväänä, vielä massussa). Nyt Metsän tarina on ilmestynyt myös kirjana. Luin kirjan jo kertaalleen pojalleni ja ilmeisen ihastunut myös hän siihen oli, koska olisi ollut valmis aloittamaan kirjan saman tien uudelleen. Ehdotin, että hän lukisi sen myös isin kanssa, koska silloin jutustelun aiheet ovat todennäköisesti erilaisia kuin äidin kanssa lukiessa. Ja paljon meillä juttua kirjasta riittikin. Välillä ei edetty yhtä sivua enempää, kun poikanen tarkisti asioita ja kysyi usein, mitä mikäkin sana tai sanonta tarkoittaa. Kirjassa onkin hyvin paljon kielikuvia, entisaikojen uskomuksia ja asioita, jotka ovat viisivuotiaalle vielä vähän vieraita. Äitinä ja kirjastoalan ihmisenä olenkin erityisen tyytyväinen siihen, että poikani tarkistaa yleensä kaikki asiat, joita ei ymmärrä ja joista haluaa tietää lisää. Johan sen sanontakin sanoo, ettei kysyvä tieltä eksy. Ja toivottavasti ei eksykään…

Metsän tarina –kirjan on kirjoittanut vihtiläinen elokuvaohjaaja ja kirjailija Ville Suhonen, joka yhdistää kirjassa hienosti lapsuuden muistot ja kokonaisen metsän tarinan, elinkaaren. Kirjaa on mukava lukea, koska samoin kuin elokuvassakin, siinä isä kertoo pojalleen tutusta lapsuuden metsästä, sen kaikista vaiheista. Kirja onkin mielestäni erityisen hyvä ääneen luettavaksi ja uskon, että kuuntelemiseen uppoutuisi melkein kuka tahansa ikään tai sukupuoleen katsomatta. Valokuvat kirjaan on täydellä intensiteetillä kuvanneet MikkoPöllänen ja Hannu Siitonen. Eläinten houkuttelemiseen he eivät ole käyttäneet haaskoja tai ruokintaa vaan kaikki on saatu aikaan spontaanein keinoin. Tai no, en tiedä onko hirveksi pukeutuminen ja hirvilaumaan lyöttäytyminen ihan spontaania, mutta hienoa jälkeä on kolmikko saanut aikaan joka tapauksessa. Täydellisyyden tavoittelusta ja heittäytymisestä kertoo jotain jo se, että Metsän tarina–elokuvaa kuvattiin kokonaiset neljä vuotta.

Metsän tarina –kirja ja elokuva ovat tosiaankin niin hienoja ja vaikuttavia katselu- ja lukuelämyksiä, että on vaikeaa jopa keksiä riittävän hienoja adjektiiveja niitä kuvaamaan. Erityinen hienous piilee mielestäni myös siinä, että tietoa ei tarjoilla tuputtamalla vaan se ikään kuin tulee itsestään, oheistuotteena. Lisää tällaista. Kiitos.

”Niin isä ryhtyi kertomaan tarinaa vanhasta metsästä ja sen asukkaista. Siellä hän oli lapsuudessaan kulkenut ja siellä olivat vaeltaneet myös hänen vanhempansa ja esi-isänsä aikana, jolloin metsää oli kaikkialla. Se oli ollut hänen elämänsä tärkein paikka.”

”Niinpä eräänä kesäisenä päivänä isä ja poika lähtivät metsäretkelle, ja poika odotti näkevänsä kaikki ne eläimet, puut ja kasvit, joista isä oli kertonut. Turha meidän on niitä etsiä, isä sanoi. Ne kyllä kuulevat meidät, yleensä siirtyvät vaivihkaa sivummalle ja haluavat olla rauhassa. Mutta jos istumme alas, ja odotamme hiljaa, vartin, puoli tuntia, niin ehkä metsän asukkaat tulevat katsomaan, keitä vieraita heidän luokseen on tällä kertaa tullut. Ja silloin ne saattavat kertoa sinulle oman metsän tarinansa”

                                                                                       (Suhonen, Ville: Metsän tarina)


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti